Omistajanvaihdokset pitävät maakunnan elinvoimaisena

Omistajanvaihdokset ovatkin keskeinen osa alueen elinvoimaa. Kun yritys saa jatkajan, säilyvät työpaikat, palvelut ja paikallinen osaaminen.

Moni yrittäjä lähestyy eläkeikää, ja siksi omistajanvaihdokset eivät ole vain yksittäisiä yritystarinoita, vaan koko alueen tulevaisuuskysymys. Ilman jatkajaa hyvin toimiva yritys voi päätyä lopettamaan toimintansa, vaikka kysyntää olisi edelleen. Siksi jokainen onnistunut omistajanvaihdos on voitto paitsi yrittäjälle ja ostajalle, myös Mikkelin seudulle ja koko Etelä-Savolle.

Mikkelin seudulla omistajanvaihdoksiin on tartuttu aktiivisesti. Viimeisen reilun parin vuoden aikana Mikkelin seudun kehitysyhtiö Miksei on kontaktoinut noin 350 mikro- ja pk-yritystä, jotta keskustelu omistajanvaihdoksista – ja erityisesti niiden suunnittelusta – käynnistyisi riittävän ajoissa. Työ on tärkeää, sillä omistajanvaihdos on harvoin nopea prosessi: se vaatii aikaa, ennakointia ja oikeiden tekijöiden löytymistä.

Omistajanvaihdos ja uusi omistaja tuovat mukanaan tuoretta näkökulmaa ja rohkeutta tarttua hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin – samalla vaalien yrityksen vahvaa perintöä ja arvoja, jotka ovat sen menestyksen perusta. Muutos voi myös kirkastaa strategiaa ja parantaa kilpailukykyä, kun toimintaa tarkastellaan uudesta kulmasta. Näin syntyy voittava yhdistelmä jatkuvuutta ja uudistumista.

Mikkelin seudun ja Etelä-Savon elinvoima rakentuu pitkälti paikallisista yrityksistä ja niiden jatkuvuudesta. Siksi keskustelua omistajanvaihdoksista kannattaa käydä jo hyvissä ajoin.

Jotta työ kantaa pitkäjänteisesti, tarvitaan kuitenkin laajempaa sitoutumista: kuntien, elinkeinopalveluiden ja elinkeinoelämän toimijoiden on tärkeä pitää omistajanvaihdokset osana jatkuvaa keskustelua ja kehittämistä, jotta yritysten jatkuvuus nähdään aidosti yhteisenä asiana.

Jokainen onnistunut kauppa on askel kohti elinvoimaista Mikkelin seutua ja maakuntaa, jossa yritykset eivät vain synny, vaan myös jatkavat ja kasvavat sukupolvelta toiselle.

Tanja Puputti
Kirjoittaja työskentelee yritysneuvojana Mikkelin kehitysyhtiö Mikseissä.

Omistajan stressitesti – 10 kysymystä yrityksen tulevaisuudesta vastaaville

Yrityksen menestys rakentuu hyvän omistajuuden varaan. Omistajat luovat yritykselle suunnan, tekevät pitkän aikavälin valintoja ja kantavat vastuun siitä, että yrityksellä on parhaat mahdolliset edellytykset menestyä myös tulevaisuudessa.

Mutta hyvä omistajuus ei ole pysyvä tila.

Yritykset muuttuvat jatkuvasti. Markkinat, asiakkaat, teknologia ja kilpailuympäristö kehittyvät. Samalla myös omistajat, omistajaryhmät ja heidän tavoitteensa muuttuvat. Siksi jokaisen yrityksen omistajien olisi hyvä pysähtyä säännöllisesti kysymään itseltään:

Olemmeko edelleen yrityksemme paras mahdollinen omistaja?

Tämän kysymyksen ympärille voi rakentaa yksinkertaisen omistajan stressitestin.

Stressitestin tarkoitus ei ole antaa oikeita tai vääriä vastauksia, vaan herättää keskustelua. Juuri ne kysymykset, joihin on vaikeinta vastata, ovat usein tärkeimpiä.

Omistajuuden tavoitteena on luoda yritykselle parhaat mahdolliset edellytykset menestyä tulevaisuudessa. Parhaat omistajat kysyvät säännöllisesti, miten he voisivat olla vielä parempia omistajia.

Lue juttu kokonaisuudessaan Omistajanvaihdosfoorumin sivustolta

Kirjoittaja: Krista Elo-Pärssinen, Johtava asiantuntija, Perheyritysten liitto